18.8.2017
Musakorneri – ku emmää siitä Arianasta nyt niin oikein…

Minä nyt tuosta musiikista taas vähäsen. Anteeksi ja pahoittelut. Nimittäin niille, joiden herkille kesän ruskettamille varpaille saatan astahtaa. Ehkä kenties samalla kuin vahingossa vaihdan korkokengän jalkaan ja puolihuolimatta survaisen kannalla just keskelle jalkapöytää. Vieläpä voin kumartua ja jyrsäistä akillesjännetttä hampaillani, mutta kaikki tämä täysin vilpittömästi, pahaa tarkoittamatta ja toivottavasti kipua aiheuttamatta.

 

 

Nimittäin tuo tämän hetken virta, jota jokaiselta radioaallolta meille suoltaa. Sillä, mitä sallii korviensa väliin suoltaa teinivuosina, on ilmeisesti kovakin vaikutus siihen, millä tykkää jatkossakin mielen levylautensa täyttää. Tiedättekin minun kasvaneeni Black Sabbathin, Metallican, Kornin, E-typen ja E-roticin hämmentävässä ristitulituksessa. Eihän tuosta coctailista voi olettaa tulevan mitään kovin tasapainoista tai järkevää musiikkikriitikkoa. Lempimusiikkini kun on tämän kasvatuksen jälkeen selkärangassa jytkivä, nopean biitin täysiverinen poppi, jossa voi olla nu-metaltyyppistä asennetta, sekä ehdottomana vaateena vahva miesvokalistin ääni.

 

 

Tähän pohjaan kun aletaan toistaa hyviltäkin radiokanavilta (lue: yle) jotain Ariana Grandea, James Bluntia, Ed Sheerania (en tiedä, miten kumpaakaan kirjoitetaan) tai  Paula Vesalaa. Pakostakin sitä kysyy, että onko tämän paperinohuen tavaran tarkoitus herättää jotain? Minua kyseisten poppoiden tuottama musiikki kun ei saa tuntemaan oikein muuta kuin lievää närästystä. Niiden musiikki ei käy salille, sillä biitti ei ole tarpeeksi nopea. Taustamusana ei ole puolestaan mitään, mistä tarttua kiinni. Ei vaan sytytä.

 

En vaadi musiikin olevan aina suurta maailman pelastusta tai muuta proosaa. Muuten e-roticin Max ei voisi harrastaa “perunan kuorintaa” eksänsä kanssa, vaan joutuisin virittäytyä vaikkapa sinäänsä mainion CMXn taajuudelle.

 

Tahdon siis tällä kertoa teille, että en pidä Ariana Grandesta. Apparently. Tekstin punainen lanka kun oli siinä, että sama miten asian kirjoitan, niin joku kokee minun mollaavan toisten musiikkimakua. Sanon siihen, että Fred come to bed ja vaikenen. Annan sen sijaan muutaman tähän hetkeen valikoituneen salibiisin hoitaa oma puheenvuoroni loppuun ja toivon teidän kaikkien nauttivan luureistaan just sitä, mitä lystää 🙂

 

Tässä jytäisi Magic Boxin Carillon – voi jysäys ku toimii!! Tällä kyseenalaisella laadun edustuksella toivotan kaikille ihanaa viikonloppua oman lempimusiikin parissa 🙂

15.8.2017
Ihan hyvillä viiliksillä.

Sinne se sujahti, loma nimittäin. Kaikella on aikansa ja niin myös sillä, että on aikaa. Tästä kumpuaisi taas tekstiä uusista aluista. Elokuu on kaikessa raikkaudessaan ja kauneudessaan niin puhdistavaa ja uudistavaa aikaa, ettei parempaa ole. Niin pitkälle, kuin kesä ja kauniit kelit jatkuvat, niin pitkälle kantaa myös voimat työssä ja uudessa (eli siis vanhassa) arjessa.

 

Takas toimistolla. Roskiskin taustalla vielä tyhjä 🙂

 

Kyllä se on jo aikakin vääntää herätyskelloa niskasta ja laittaa lomalla repsahtanut vuorokausirytmi takaisin kohdilleen. Tai oikeastaan epäkohdilleen, sillä minulle olisi luontaisesti niin täydellistä saada nukkua yhdeksään ja kömpiä untenmaille puolen yön aikaan. Arki tuo rytminsä myös sitten enemmänkin repsahtaneelle liikunnalle. Kesäpäivät saivat luurattua minut uudelleen ja uudelleen ulos ja pyörän päälle ihailemaan peltoja ja maisemia. Nytkin elokuun aikaan viljat aaltoilevat tuulessa ja sadon kypsymisen voi nähdä paljaalla silmällä. Tottakai sitä on pitänyt aina “vähän” käydä katsomassa.

 

 

No, sen minkä aineenvaihdunta tästä murisee, sen puolestaan mieli on kiittänyt. Jokainen palautuu tavallaan ja minulla se on ollut vapaus ja maisemat. Niistä kuitenkin sikseen, sillä arkiholistin on kuitenkin aika päästä häkistään. Ruokavalio väännetään työmoodiin ja treeniaika vaihtuu iltapäivälle. Pidän iltapäivän sykkeestä salilla, sillä kesäpäivisin sai parhaimmillaan treenata ihan keskenään siivoojan imurin ja kärpäsen kanssa täysin keskenään. Niin suuren treenirauhan kuin ne suovatkin, niin taistelen mielummin vapaasta taljasta lihaa ja verta olevien olentojen kanssa.

 

 

Reversedieetti on lähtenyt etenemään hienosti. Ensimmäisellä viikolla paino jopa laski kalorilisäyksestä ja treenin keventämisestä huolimatta. Nyt olisi pitänyt nostaa kaloreita lisää, sillä tahti ei huimaa päätä vieläkään. Työarki tuo kuitenkin, kuten tuossa yllä nakuttelinkin, reippaan vähennyksen liikuntaan, joten otan reverseni siitä. Eli pidän saavutetut kalorit hetken stabiilina, mutta rauhoitan menoani. Katsotaan sitten ensimmäisen täyden arkiviikon jälkeen uudelleen, mikä on meininki.

Näillä eteenpäin. Paljon on repussa, mutta paljon sinne vielä mahtuukin!

12.8.2017
#findyourchallence todellakin.

Blogini ei ole millään tavoin tunnettu (ainakaan) näyttävyydestään. Jälleen kerran pääsen nauramaan ääneen kuvalliselle materiaalille, jota aion täysin pokkana teille jälleen tarjoilla. Minusta ei tule koskaan löytymään kamerarullallista kuvia, joita olisi käyty räpsimässä jossain ratapihoilla tai tunnelmallisilla sivukujilla. Tuntuu, että joidenkin bloggaajien ajatuksia, koskivat ne sitten treenaamista tai elämän valoa, värittävät kuvat heistä haaveilemassa graffitiseiniä vasten tai nojailemassa lautaseiniin. Poikaystävät on valjastettu järkkärien kanssa viikottaisille kuvausreissuille, joiden antia räivitään sitten tesktejä siivittämään.

 

Mutta ei siinä, kyllä minäkin osaan. Maineikkaana Fastin ja Celsiuksen suurlähettiläänä otan itsekin silloin tällöin kameran käteen ja lähden omalle kuvauskeikalle. Nämä keikat ovat kaikessa tragikoomisuudessaan erittäin hauskoja ja antoisia. Ehkä juuri siksi, että teen ne omaan tapaani täydellä tarmolla ja kaikella osaamattomuudellani. Sisua ja tekemisen meininkiä ei niistä puutu, saati pikselien väliin latautunutta tarinaa itselleni siitä, mitä OIKEASTI tapahtui.

 

Tämäkin kuvaussession Celsiuksen vadelmatölkin kanssa on eräs kesän ikimuistoisimpia pyöräilyjä. Omin rahapussein kävin ostamassa itselleni Celsiuksen, jonka voisin sekä ikuistaa että nauttia. Keli oli kaunis kuin tilauksesta ja pyörä luisti. Ajattelin mennä meren rannalle, jossa saisin toivottavasti jonkin kivan räppäyksen, sekä bonuksena myös maisemat omalle nautinnolle.

 

Ruutu väärin päin, eli kun piti ottaa kuva itsestä ja tölkistä, tuli kuva parkissa olevasta fillarista…

 

Ranta, jolle aioin mennä, oli kuitenkin niin turpatun täynnä, että etsin lopulta kuvauspaikan vähän sivumpaa Suntti-kaunoisen varrelta. Siinäkin oli vilkas pyörätie, jossa useampikin paikallinen pääsi ihailemaan, kuinka konttasin punkkeja uhmaten pitkin pientareita. Aurinko alkoi juilia selkään, eikä kuvausta kännykällä edesauttanut kuulokkeet ja ihan liian pienellä kirkkaudella oleva näyttö (siihen kirkkauden säätimeen on täysin mahdoton osua, jos näyttö on hämäränä!).

 

Hiki alkoi virrata pitkin selkää, kun yritin saada tölkin pysymään niin korkealla, että takana lojuva Suntti pääsisi mukaan kuvaan. Se ei onnistunut, ellen nostaisi tölkkiä heinien päälle. Täysi tölkki ei siinä pysynyt, joten päädyin korkkaamaan nautintoni siellä yhä kyykkiessäni. Kulaus, toinen, ja uusi yritys. Eikä pysy. Lisää juomista, eikä vieläkään. Lopulta koko tölkki oli viimeisteltävä, jotta tyhjät kuoret saattaisi saada asemiin.

 

Sitten tuli Pohjanmaan tuuli paikalle, ja se meinasi koko ajan tarttua nyt ilmeisesti liian tyhjään Celsiukseen. Alkoi armoton tasapainottelu ja tuulen maanittelu rauhoittumaan edes hetkeksi. Lukemattomien karkuun rullaavien hetkien jälkeen sai yhden otoksen puristettua irti. Siinä vaiheessa, kun heiniä puistellen nousen pöheiköstä, on jo eräs varttunut nainen päässyt parkkeeraamaan pyörätien viereen. “Eihän neiti ollut heittämässä roskia jokeen?”. Hm. Niinkuin hermafrodiitti Sunttimme voisi tuosta enää huonompaan mennä.

 

 

Lopputulema on tässä. Ikuistettuna sekunnin murto-osa, jonka ajan tölkki pysyi heinänkorsiin tuettuna. Taustalla jono venevajoja ja suntti, joka on sopivalla värien korostuksella saatu näyttämään häivähdyksen siniseltä.

8.8.2017
Pitäkää se nuoli poissa sieltä ruksilta.

Hmm, aloittaisinko ulisemaan teille, kuinka loma virtaa pois verkkaisesti ja varmasti kuin tahma Suntissa? Miten syksyn vesipisarat jonottavat jo taivaalla päästäkseen syöksymään niskaamme tyyliä ja olomuotoa vaihdellen? Tunnen vasta näin vauhtiin kiihdyttäessäni, kuinka hapuilette yläkulman ruksia, joten annan tämän teeman olla. Lomaa on vielä himpaus, joten olkaamme siinä.

 

 

Mennään Herra Abeliin ja hänen treeniin (lopettakaa nyt se ruksin silmäily, ei tässä mene kauaa meillä kummallakaan). Voima-hyper on siis nimensä mukaisesti yhdistelmätreeni. Kuvatessaan ohjelmaansa Abel sanoo sen sopivan hyvin siirtymävaiheeksi metaboliseen treeniin siirtyvälle. Alun perin ohjelmarunko on rakennettu perusvoimaryskäystä ja suoria (lyhyitä) sarjoja vuosia juntanneille sonneille, jotka kaipaavat jotain uutta ärsykettä. Tällä ohjelmalla pääsee hyvin purjehtimaan kohti MET-tyyppistä treenausta, ellei oma hapenottokyky ja kropan hallinta stabiliutta ja nopeutta vaativissa liikkeissä ole vielä kohdillaan. Tällä myös laajennetaan toistoskaalaa ja pyritään osoittamaan, että etureisi voi jopa suorastaan nauttia (näin kasvumielessä) yli 20 toiston sarjoista.

 

Kaikki lihasryhmät tulevat tässä kaksi kertaa viikossa läpi. Kerran lyhyillä sarjoilla, toisella pidemmillä ja osittain kehonpainoliikkeillä. Tämä tasaa kaikille lihaksille jakautuvan volyymin suht tasalle. Omalla kohdalla se tarkoitti volyymin jonkinasteista lisäystä käsille ja puolestaan huomattaa vähennystä takareisille. Tämä on ihan hyvä, sillä takareidet kaipaavat varmasti välillä huilia, kun taas kädet joutavat paiskimaan hommia.

 

 

Pohkeet ja vatsat, sekä pakarat näin naisnäkökulmasta, puuttuvat ohjelmasta kokonaan. Kokonaisvolyymin kasvua uhmaten lisäsin ne mukaan ohjelmaa. Vatsat teen jumppapallolla tai kehonpainolla, joten niiden pikainen ylläpitojumppa kaksi kertaa viikkoon ei toivottavasti ole kuilun yli törkkäävä tekijä. Pohkeet eivät myöskään ole varsinaiset hermostonnakertajat, joten uskaltaudun niitäkin pari kertaa treenikierrossa jumppaamaan.

 

Pakaraliikkeiden puuttuminen onkin sitten suurempi dilemma. Se kun lagaa itselläni ja kovasti. Pyrin näin alkuun tekemään kaikki jalkaliikkeet pakaraa ajatellen, ja tuumaan myöhemmin, uskaltaisiko pienellä kehonpainopumpilla ottaa mukaan jotain kiertoharjoitusta….edes ihan…tiedättekös…sellaista pienen pientä…..

 

Kas niin, ei siinä mennyt kauaa 🙂 Nyt painakaa puolestani sitä ruksia ja painukaa matkoihinne, niin teen minäkin!

5.8.2017
Herra Abelin leivissä.

Ou mai, kun tuo Tampere tekee sen aina. Nättiä ja sopivaa fiilistä. Uusi ehdoton pistäytymiskohde on Hervannan sydämessä sijaitseva Suolijärvi kierroksineen. Siinä on juuri sopiva annos luontoa ja patikointia minun erähenkisyydelle.(Ja jos olet tarkkana, saatat onnistua näkemään Peikon. Sähäkimmät jopa juoksevat havaitun yksilön kiinni – rakkaat terveiset @sannaeloranta)

No mutta takaisin ollaan ja salin puolella jatkuu puolestaan uusi treeniohjelma. Reverseni volyymissa on valjastettu Scott Abelin voima-hypetrofiaohjelmaan. Jatkan siis saman herrasmiehen treeniohjelmien parissa. Hänen osaaminen ja tietämys treeniohjelmien tekemisestä ja sielukkuudesta on jotain sellaista, mitä ei minun itseni edes kannata yrittää ymmärtää. Päädyn sen sijaan peesailemaan ja tekemään kerrankin koko rahan edestä sitä, mitä toinen sanoo.

Herra Abel sanoo tässä ohjelmassa, että ottaa sopivan iisisti. Tämä ei tarkoita himmailua tai kynsien viilailua sarjojen välissä. Kovaa saa ja pitää yhä tehdä, mutta failurea tulee vältellä. Treenejä on kuutena päivänä viikossa, ja jalkoja tulee niistä neljänä. Jo tämän frekvenssin vuoksi ei ole suotavaa lähteä päivästä toiseen lopettamaan itseään raudan alle.

Nyt voisi joku älähtää, että eikö minun pitänyt nimen omaan vähentää sitä volyymia. METissä ja sitä edeltävässä ohjelmassa volyymini oli sarjoissa hulppeat 260 ja risuja päälle. Vaikka tämä nykyinen voima-hyper on jaettu kuudelle päivälle ja ON MYÖS volyymiltaan kova, niin se tuo kuitenkin “vain” reilut 160 sarjaa. Tämä on siis satasen pudotus, mikä on juuri sopiva. Enempää en koe tarpeelliseksi, ja sitä paitsi nainen (joka ei osaa ottaa itsestään joka pisaraa irti) palautuu treenistä yleisesti ottaen paremmin kuin mies.

 

Opettelen tässä siis uudelleen treenaamaan puhtaasti ja rekrytoimaan lihassoluja enemmän ja enemmän mukaan työskentelyyn. Puolet jokaisesta treenipäivästä on voimaan painottuvaa (tai no “voimaa ja voimaa”, toistoalue kuitenkin 5- maksimissaan 8. En kuitenkaan ottanut mitään liikettä varsinaiseksi progressioliikkeeksi, jossa pitäisi tulla aina lisää rautaa. Pidän kuitenkin jokaisen lihasryhmän päävoimaliiketta sopivasti silmällä ja pyrin kasvattamaan niissä sarjapainoja. Failurea ja sen likelle menemistä tulee kuitenkin välttää, joten teen tätäkin maltilla.

Tähän asti ohjelma on tuntunut aivan älyttömän hauskalta. Tarkkana saa silti olla, ettei päivistä muodostu liian raskaita. Siksipä maltilla etenkin alun voimaosuuksiin, sillä etenkin raskaan selän jälkeen ei kauheasti naurata, kun huomaa lappusta luntatessaan päivän jatkuvan takareisien poltteluilla.

Tästä ohjelmasta tulen teille vielä paasaamaan – teitä on siis etukäteen varoitettu.

1.8.2017
Vielä on sitä kesää jäljellä…

Vaellusleskeyden aika on onnellisesti hoideltu tältä kesältä. Vaikka aika itsekseen on varsin tunkkaista välillä, niin se tekee omalla tavalla myös hyvää. Silloin ovat ahkerassa käytössä jokaisella naisella olevat Salaiset SinkkuTekemiset, jotka saa jokainen itse hiljaa mielessään määritellä. Omalla kohdalla ne tarkoittavat sopivissa määrin ruoalla porsastelua, kodin eri kohteiden käyttämistä ruokailuun kautta hengailuun, paljon älästömyyteen sekä henkilökohtaiseen huoltoon liittyviä asioita – sekä laulamista lujaa!

 

Hurjat nimpparit 🙂

 

Loma saa vielä loppumetreilleen iloa reissusta, sillä pussin pohjalta löytyi vielä hiluja yhteen Tampereen reissuun. Sen verran on sydän syrjällään Pirkanmaan seutuun, että sinne on vielä kerran päästävä.

Kun siellä kaikilla o-on ni-in muu-kaa-vaa…

Muuten tällä hetkellä elellään ihan sitä minun lempi vuoden aikaa. On lämmintä ja raikasta, mutta illat pikkuhiljaa hämärtyvät yöt ovat pimeitä. Tummeneva taivas on upea ja iltapuurolla saa olla jo pieni valotuikku kaverina. Ja mitä pimeämmäksi muuttuu, sitä paremmin minä voin. Kevään kärsimykset korvautuvatkin minulle syksyisin aina onneksi korkojen kera.

 

 

Treeni sitten. Pää ja kroppa ovat tottuneet suoriin sarjoihin, ja nyt nautiskelen täysillä uudesta ohjelmasta ja moodista. MET tuntuu selvästi siivittävän suorituksiin laitettavaa intensiteettiä ja muutenkin aineenvaihduntaa. Hiki tirskuu treeneissä, vaikka paukutan toistoja ojentajilla ja huilaan välillä. Kalorien noston ja metabolisen huhkinnan jälkeen kroppa tuntuu oikeasti palautuvan. Myös lihasten vastaaminen treeniin on aivan toista luokkaa dieetilläoloaikaan. Tästä kun pääsee vielä lisäämään pökkyä lautaselle ja vähentämään sitä vähäistäkin ylimääräistä liikuntaa, niin saatetaan olla jopa menossa oikeaan suuntaan.

29.7.2017
Elämä ilman irvistystä.

Sain toteutettua dieettihöyryissä pitkäaikaisen, hyvin turhamaiseksi luokiteltavan, haaveen. Alkukesästä jänistetty kulmien mikropigmentointi pääsi heinäkuun alussa viimein eskaloitumaan toteutukseen asti. Tässä ei ollut taustalla minkään asteista sponssia tai yhteistyötä. Jokainen killinki tuli omasta pussista, eikä minulla ole tarjota rakkaille lukijoille muuta kuin hurjia kuvia.

 

Päädyin tiukan vertailun jälkeen teettämään kulmani yksityisellä kosmetologilla Kokkolassa. Hän ei tee töitä liukuhihnalta, vaan varaa aikaa jokaiselle asiakkaalle ruhtinaallisesti. Hänen mentaliteettinsa työn huolellisuuteen sotii vahvasti omaa sähäkkyyttäni vastaan, joten tämä nainen oli täydellinen tekemään kulmani. Hän sai minut naulittua paikalleen kahdeksi tunniksi ja malttamaan ryntäämästä ulos pyyhkeet selässä kesken raaputtelun.

 

Olin kova tyttö pitämään lippistä, sillä se peitti…

 

Olin lopputulokseen, eli kulmien muotoon, erittäin tyytyväinen. Varsinaisen työn jälkeen alkoi kuitenkin oma työ. Päivittäinen rasvaaminen ja silmien kirvely tuli hetkeksi aikaa värittämään dieettistä arkea. Kosmetologi laittoi kunnolla tumman värin, sillä iho yleensä hylkii väriä varsin reippaasti pois. Tämä passasi minulle oikein hyvin.

 

Tumma väri tarkoitti kuitenkin sitä, että ensimmäiset viikot jouduin kulkemaan varsin villin näköisenä liikkeellä. Mieleni teki vetäytyä täysin julkisuudesta, sillä näytin todellakin sirkuksesta karanneelta.

 

…nämä 😀

 

Goottihenkinen ulkonäkö ei ollut kuitenkaan toipumisen ainoita haittapuolia. Erittäin hyvänä kakosena (kyllä, kirjoitin juuri kakosena) tuli nimittäin ilvehteleminen. Olen ilmeisesti varsinainen kuminaama ja puhun kulmakarvojeni kautta. Ensimmäiset viikot kulmissa oli jonkin verran rupea, jolle ei saanut tapahtua MITÄÄN. Siispä lausahdukset, kuten…

… m´täh?

… ai jaa

… missä mun ruseliinit on?,

jäivät täysin vaille niiden kulmien tehosteen luomaa tunnelmaa.

 

Toinen kulmavaiva tuli salilla. Minun piti nimittäin välttää hikoilemista. Ja ohjelman nimi oli MET. Yhtälö, joka ei oikein meinannut onnistua. Ratkaisuksi muodostui lopulta treenikassi täynnä käsidesipapereita, joilla pyyhin otsaa sarjojen välissä.

 

Että niin. Sirkuksestako karkasit?

 

Saman METin ongelmana oli myös irvistykset. Yrittäkääs tehdä sarjoja läpi ilman, että saatte loihtia kasvoillenne omaa treeni-irvettänne. Meillä kaikilla on se, ja kyllä, käytämme niihin hyvin paljon myös kulmakarvoja. Peilissä näytti suorastaan pelottavalta, kun tein hak-kyykkyä kasvot ilmeettömänä. Kuin zombi prässissä. Treenistä tuntui jäävän myös puolet tehosta siihen, kun naama ei päässyt olemaan sykkeessä mukana.

 

Testatkaas joskus, kunnon kyykkysarja niin, että näytätte täyttä pokerinaamaanne.

Noh, kärsimistä kauneuden eteen. Saattuhan sitä joskus meikäläisellekin.

IHANAA LAUANTAITA KAIKILLE!

26.7.2017
Jutskilla pelaamisesta.

Makroistani vielä. En antanut ilmeisesti tarpeeksi taustainfoa omista preferensseistä ja siitä, miten minun kroppani toimii. Yleisestikin voi sanoa, että aluksikaan kenenkään toisen ruokavalioista, saati makroluvuista, ei kannata ottaa minkäänlaista mallia itselleen. Toki niistä voi peilata tiettyjä asioita, mutta lopulta jokainen kulkee omalla koneistollaan. Ja siihen omaan koneistoon kannattaa tosisaankin tutustua, sillä on nimittäin usein paljonkin kerrottavaa.

 

 

Minulle heitettiin kaikella rakkaudella ja huolenpidolla vinkkiä rasvojen määrään. Omat vanhat offin rasvat, eli yli 70 gemmiä, nähtiin turhan korkeiksi minulle rapeat 50 kiloa painavalle naiselle. Eli minun pitäisi kipin kapin muuttaa ne vastaavaksi kalorimääräksi hiilareita.

 

Kalorikielellä tuo käy toki järkeensä. Tässä vaihtokaupassa saa määrällisesti enemmän muonaa samalla kalorimäärällä. Minulla sitä ei kuitenkaan kannata tehdä ihan noin ja siihen on muutamakin syy. No, ihan aluksikin reverseni ei ole vielä siinä vaiheessa, että rasvani olisivat vielä palanneet noihin lukemiin. Toiseksikin, minun keholle rasva sopii. Rasva pitää minulla nälkää ja se antaa minulle myös hyvän, energisen olon. Joillakin kroppa saattaa toimia vielä hyvinkin alle grammalla rasvaa per painokilo päivässä, mutta itse huomaan, että ei passaa.

 

 

 

Sitten vielä omalla kohdalla se tärkein – himoitsen rasvaa 😀 Silloin, kun minulla on hervoton nälkä, niin voisin ensimmäisenä mennä Klonkun kanssa tappelemaan jokilohista. Dieetin synkimpinä hetkinä olisin siis tehnyt paljon sen eteen, että minulla olisi ollut pellillinen uunilohta ja pähkinävoita jälkkäriksi.

 

 

Minulle on tässä pala taivasta.

 

Juha Hulmikos se oli tutkinut, tai ainakin välitti omassa tekstissään jonkun tekemän tutkimuksen siitä, miten erilailla ihmisten keho toimii (dieetillä), onko heillä korkeammat hiilarit vai rasvat. Eli yksi yhteen ei tämä asia mene. Minä olen siis kiltisti fat machine, jolle hiilarit kaikessa omanlaisessa herkullisuudessaan meinaavat aiheuttaa turvotusta ja nesteenkertymistä – ja sitä ärsyttävää pikkunälkää.

24.7.2017
Makrojen -anteeksi siis jutskien- tilanne.

Makrojen tilannepäivitys oli lupauslistallani teksteihin, joten siispä niiden kimppuun. Vai pitäisikö minun kenties puhua vain “niistä” jutskista ja jättää turhat termihifistelyt tosissaan treenaaville, oikeille kehonrakentajille 🙂 ?

Noh, pidetään nyt selkeys ja jätetään samalla turha kettuilu pois. Eli ne makrot. Sain kevään aikana nostettua hiilarien määrän yli kolmeen sataan jokaiselle päivälle, kun lasketaan keskiarvo. Pidin koko ajan yhden päivän, jolloin hiilarien määrä oli vähän alle sadan kieppeillä. Sitten olivat kolmen sadan hujakoilla pyörivät perustreenipäivät, joiden päälle kaksi korkeampaa, joissa toisena hiilut pyörivät siellä hivenen alle viidessä sadassa.

 

Uusi massamotivaatiomuki heittelee hiilareita.

Rasvat vaihtelivat peilikuvana hiilareille. Keskimäärin niitä oli 75 g päivässä. Naiselle on suositeltu rasvaa olevan himppusen yli gramman per painokilo. Minulla se oli puolen toista vaiheilla, mikä tuntui itselle alimmalta mahdolliselta. Olen tunnetusti rasvakone, eli ilman silavaa leivän päällä ei minua saa toimimaan.

Proteiini oli vakkari 150 päivälle. Tähän en ole laskenut treenilöpöjä, joten todellinen lukema oli varmasti tämän kokoiselle typylle aika hulppea. En todellakaan kuvittele, että pelkkä proteiinin lappaminen olisi tie onneen, tässä tapauksessa lihasmassan kasvuun. Uskoisin, että myytti proteiinin määrän suhteesta lihasmassan kasvuun on jo jokseenkin kuivahtanut kasaan. Mutta kirjoitan tähän kuitenkin, että määrä ei ole tämän vanhan toiveluulon vuoksi korkea. Minä vain satun tykkäämään proteiiniruoista. Lisäksi kaurahiutaleet, nuo pahalaiset, tuovat mukanaan sekä proteiinia että rasvaa varsin mukavasti, varsinkin, jos sitä puuroa lappaa sisuksiin samaa tahtia kuin allekirjoittanut.

 

Emme lankea epätoivoisuuksiin makroissakaan – useamman vuoden hanskalokerossa matkanneet suolakeksit.

 

Dieetillä protskut laski 120 suuntaan, rasvat viiteen kymppiin ja hiilarit sitten vaihtelivat keskiarvon ollessa 170 suunnalla. Välillä pidin korkeamman rasvan päivän, koska se auttoi itseä jaksamaan. Sitten oli puolestaan päivä, jolloin hiilarit olivat yli 300 ja rasvat surullisert 25.

 

Poskiin menevät niin hiilarit kuin rasvat.

 

Tästä nyt lähden hilautumaan takaisin ylöspäin. Tiedän, että näin lyhyen välikinnauksen jälkeen ei välttämättä edes tarvitsisi kummempia reversejä. Itse kuitenkin tahdon siistin lähdön, ja muutenkin luoda itselleni uusia pelisääntöjä sekä liikunnan että ravitsemuksen suhteen. Siksi näin alkuun n. 20 prossaa lisää hiilareihin ja kymmenen rasvoihin. Proteiinit nousevat siinä samalla kuin varkain. Tästä seuraamaan, mitä kroppa tykkää ja toteutuuko suunnitelma lisätä joka viikko löpöä koneeseen,

21.7.2017
Pussillinen puolukkahilloa – dieetti yhteenveto.

Tampere nautittu, dieetti kärsitty, METti hikoiltu ja reverse aloitettu! Ou jee kun voi olla hyvä fiilis. Tuntuu, että viimeisen parin kuukauden ajan on kehonrakennuksellisesti huitonut pelkkää ilmaa. Kuukauden välidieettikin teki vain sen, että rasvaa putosi nihkeästi, mutta hermosti kärsi ja soi sitäkin pahemmin. Viimeisen pari viikkoa olen ollut niin järkyttävän väsynyt, tiltissä ja pahalla tuulella, ettei sitä voi kuin läsnä olleet ymmärtää.

 

 

MET teki sen, mitä itse uumoilinkin, eli onnistui rokottamaan hermostoa. Jouduin viimeisellä viikolla tekemään Utit siinä, eli kevensin nostamalla toistojen määrää raskaissa liikkeissä. Vähensin myös intensiteettiä nopeutta ja terävyyttä vaativissa liikkeissä. Myös palautusajat kasvoivat, eikä RPE täyttynyt edes kutoseen asti.

 

Tämä kuitenkin varmasti pelasti minut pahemmalta tilttautumiselta. Ennen Tampereen keikkaa pitämäni vapaa auttoi myös asiaa. Sen aikana saatoin leikitellä makroilla ja suunnitella tulevia kuvioita. Sen verran paha maku oli raudasta kuitenkin suussa, että jopa tuleva volyymia vähentävä treeniohjelman suunnittelu jäi kuitenkin vähemmälle. Vasta Tampereen reissulla sai sen mietittyä kohdilleen.

 

 

Dieettisummarum. Senttejä lähti eniten ranteesta, hah. Mutta hyvänä kakkosena suhteessa tuli vyötärö. Sieltä karisi mukavat 5 senttiä, mikä oli ihan riemutulos itselle. Kuten jossain vaiheessa kommentoinkin, huomasin dieetin edetessä sen, että reppu ei hölskähtänyt jokaikisestä töyssystä pyöräillessä.

Kiloja häipyi vajaa neljä kiloa. Yllättynein olen siitä, kuinka järkyttävästi sitä rasvaa vielä jäi. Jos haluaisin vähääkään leikkiä kisakireää, niin tästä pitäisi tiputtaa vielä varmaan melkein kymmenen kiloa. Painan siis tällä hetkellä saman verran, kuin mitä Piia Pajunen kisalavalla. Eli lihasmassa ero kahdessa samanpituisessa pygmissä on varsin huomattava. Siinä, missä Piude on upea ja kivinen kireydessään, olen minä rinnalla kuin pussillinen puolukkahilloa.

 

Järkevää olisi ehkä ollut pistää vielä kilo tai kaksi pois, mutta en kerta kaikkiaan enää viitsi. En tahdo myöskään pilata loppulomaa huitomalla itseäni loppuun. Päin vastoin haluan nyt panostaa tähän reverseen. Seuraan, miten paino lähtee elämään ja miten olo ja jaksaminen siinä samalla paranevat. Pistän tänne seuraavaksi vähän tarkemmin makroistani, mitä ne olivat ennen dieettiä, dieetillä ja nyt tulevissa suunnitelmissa.

Paljon oppineena ja elämän nälkäisenä eteenpäin! Ja huomenna lauantai herkkuineen, jippi jei 😀