26.7.2017
Jutskilla pelaamisesta.

Makroistani vielä. En antanut ilmeisesti tarpeeksi taustainfoa omista preferensseistä ja siitä, miten minun kroppani toimii. Yleisestikin voi sanoa, että aluksikaan kenenkään toisen ruokavalioista, saati makroluvuista, ei kannata ottaa minkäänlaista mallia itselleen. Toki niistä voi peilata tiettyjä asioita, mutta lopulta jokainen kulkee omalla koneistollaan. Ja siihen omaan koneistoon kannattaa tosisaankin tutustua, sillä on nimittäin usein paljonkin kerrottavaa.

 

 

Minulle heitettiin kaikella rakkaudella ja huolenpidolla vinkkiä rasvojen määrään. Omat vanhat offin rasvat, eli yli 70 gemmiä, nähtiin turhan korkeiksi minulle rapeat 50 kiloa painavalle naiselle. Eli minun pitäisi kipin kapin muuttaa ne vastaavaksi kalorimääräksi hiilareita.

 

Kalorikielellä tuo käy toki järkeensä. Tässä vaihtokaupassa saa määrällisesti enemmän muonaa samalla kalorimäärällä. Minulla sitä ei kuitenkaan kannata tehdä ihan noin ja siihen on muutamakin syy. No, ihan aluksikin reverseni ei ole vielä siinä vaiheessa, että rasvani olisivat vielä palanneet noihin lukemiin. Toiseksikin, minun keholle rasva sopii. Rasva pitää minulla nälkää ja se antaa minulle myös hyvän, energisen olon. Joillakin kroppa saattaa toimia vielä hyvinkin alle grammalla rasvaa per painokilo päivässä, mutta itse huomaan, että ei passaa.

 

 

 

Sitten vielä omalla kohdalla se tärkein – himoitsen rasvaa 😀 Silloin, kun minulla on hervoton nälkä, niin voisin ensimmäisenä mennä Klonkun kanssa tappelemaan jokilohista. Dieetin synkimpinä hetkinä olisin siis tehnyt paljon sen eteen, että minulla olisi ollut pellillinen uunilohta ja pähkinävoita jälkkäriksi.

 

 

Minulle on tässä pala taivasta.

 

Juha Hulmikos se oli tutkinut, tai ainakin välitti omassa tekstissään jonkun tekemän tutkimuksen siitä, miten erilailla ihmisten keho toimii (dieetillä), onko heillä korkeammat hiilarit vai rasvat. Eli yksi yhteen ei tämä asia mene. Minä olen siis kiltisti fat machine, jolle hiilarit kaikessa omanlaisessa herkullisuudessaan meinaavat aiheuttaa turvotusta ja nesteenkertymistä – ja sitä ärsyttävää pikkunälkää.

24.7.2017
Makrojen -anteeksi siis jutskien- tilanne.

Makrojen tilannepäivitys oli lupauslistallani teksteihin, joten siispä niiden kimppuun. Vai pitäisikö minun kenties puhua vain “niistä” jutskista ja jättää turhat termihifistelyt tosissaan treenaaville, oikeille kehonrakentajille 🙂 ?

Noh, pidetään nyt selkeys ja jätetään samalla turha kettuilu pois. Eli ne makrot. Sain kevään aikana nostettua hiilarien määrän yli kolmeen sataan jokaiselle päivälle, kun lasketaan keskiarvo. Pidin koko ajan yhden päivän, jolloin hiilarien määrä oli vähän alle sadan kieppeillä. Sitten olivat kolmen sadan hujakoilla pyörivät perustreenipäivät, joiden päälle kaksi korkeampaa, joissa toisena hiilut pyörivät siellä hivenen alle viidessä sadassa.

 

Uusi massamotivaatiomuki heittelee hiilareita.

Rasvat vaihtelivat peilikuvana hiilareille. Keskimäärin niitä oli 75 g päivässä. Naiselle on suositeltu rasvaa olevan himppusen yli gramman per painokilo. Minulla se oli puolen toista vaiheilla, mikä tuntui itselle alimmalta mahdolliselta. Olen tunnetusti rasvakone, eli ilman silavaa leivän päällä ei minua saa toimimaan.

Proteiini oli vakkari 150 päivälle. Tähän en ole laskenut treenilöpöjä, joten todellinen lukema oli varmasti tämän kokoiselle typylle aika hulppea. En todellakaan kuvittele, että pelkkä proteiinin lappaminen olisi tie onneen, tässä tapauksessa lihasmassan kasvuun. Uskoisin, että myytti proteiinin määrän suhteesta lihasmassan kasvuun on jo jokseenkin kuivahtanut kasaan. Mutta kirjoitan tähän kuitenkin, että määrä ei ole tämän vanhan toiveluulon vuoksi korkea. Minä vain satun tykkäämään proteiiniruoista. Lisäksi kaurahiutaleet, nuo pahalaiset, tuovat mukanaan sekä proteiinia että rasvaa varsin mukavasti, varsinkin, jos sitä puuroa lappaa sisuksiin samaa tahtia kuin allekirjoittanut.

 

Emme lankea epätoivoisuuksiin makroissakaan – useamman vuoden hanskalokerossa matkanneet suolakeksit.

 

Dieetillä protskut laski 120 suuntaan, rasvat viiteen kymppiin ja hiilarit sitten vaihtelivat keskiarvon ollessa 170 suunnalla. Välillä pidin korkeamman rasvan päivän, koska se auttoi itseä jaksamaan. Sitten oli puolestaan päivä, jolloin hiilarit olivat yli 300 ja rasvat surullisert 25.

 

Poskiin menevät niin hiilarit kuin rasvat.

 

Tästä nyt lähden hilautumaan takaisin ylöspäin. Tiedän, että näin lyhyen välikinnauksen jälkeen ei välttämättä edes tarvitsisi kummempia reversejä. Itse kuitenkin tahdon siistin lähdön, ja muutenkin luoda itselleni uusia pelisääntöjä sekä liikunnan että ravitsemuksen suhteen. Siksi näin alkuun n. 20 prossaa lisää hiilareihin ja kymmenen rasvoihin. Proteiinit nousevat siinä samalla kuin varkain. Tästä seuraamaan, mitä kroppa tykkää ja toteutuuko suunnitelma lisätä joka viikko löpöä koneeseen,

21.7.2017
Pussillinen puolukkahilloa – dieetti yhteenveto.

Tampere nautittu, dieetti kärsitty, METti hikoiltu ja reverse aloitettu! Ou jee kun voi olla hyvä fiilis. Tuntuu, että viimeisen parin kuukauden ajan on kehonrakennuksellisesti huitonut pelkkää ilmaa. Kuukauden välidieettikin teki vain sen, että rasvaa putosi nihkeästi, mutta hermosti kärsi ja soi sitäkin pahemmin. Viimeisen pari viikkoa olen ollut niin järkyttävän väsynyt, tiltissä ja pahalla tuulella, ettei sitä voi kuin läsnä olleet ymmärtää.

 

 

MET teki sen, mitä itse uumoilinkin, eli onnistui rokottamaan hermostoa. Jouduin viimeisellä viikolla tekemään Utit siinä, eli kevensin nostamalla toistojen määrää raskaissa liikkeissä. Vähensin myös intensiteettiä nopeutta ja terävyyttä vaativissa liikkeissä. Myös palautusajat kasvoivat, eikä RPE täyttynyt edes kutoseen asti.

 

Tämä kuitenkin varmasti pelasti minut pahemmalta tilttautumiselta. Ennen Tampereen keikkaa pitämäni vapaa auttoi myös asiaa. Sen aikana saatoin leikitellä makroilla ja suunnitella tulevia kuvioita. Sen verran paha maku oli raudasta kuitenkin suussa, että jopa tuleva volyymia vähentävä treeniohjelman suunnittelu jäi kuitenkin vähemmälle. Vasta Tampereen reissulla sai sen mietittyä kohdilleen.

 

 

Dieettisummarum. Senttejä lähti eniten ranteesta, hah. Mutta hyvänä kakkosena suhteessa tuli vyötärö. Sieltä karisi mukavat 5 senttiä, mikä oli ihan riemutulos itselle. Kuten jossain vaiheessa kommentoinkin, huomasin dieetin edetessä sen, että reppu ei hölskähtänyt jokaikisestä töyssystä pyöräillessä.

Kiloja häipyi vajaa neljä kiloa. Yllättynein olen siitä, kuinka järkyttävästi sitä rasvaa vielä jäi. Jos haluaisin vähääkään leikkiä kisakireää, niin tästä pitäisi tiputtaa vielä varmaan melkein kymmenen kiloa. Painan siis tällä hetkellä saman verran, kuin mitä Piia Pajunen kisalavalla. Eli lihasmassa ero kahdessa samanpituisessa pygmissä on varsin huomattava. Siinä, missä Piude on upea ja kivinen kireydessään, olen minä rinnalla kuin pussillinen puolukkahilloa.

 

Järkevää olisi ehkä ollut pistää vielä kilo tai kaksi pois, mutta en kerta kaikkiaan enää viitsi. En tahdo myöskään pilata loppulomaa huitomalla itseäni loppuun. Päin vastoin haluan nyt panostaa tähän reverseen. Seuraan, miten paino lähtee elämään ja miten olo ja jaksaminen siinä samalla paranevat. Pistän tänne seuraavaksi vähän tarkemmin makroistani, mitä ne olivat ennen dieettiä, dieetillä ja nyt tulevissa suunnitelmissa.

Paljon oppineena ja elämän nälkäisenä eteenpäin! Ja huomenna lauantai herkkuineen, jippi jei 😀

18.7.2017
Kuuluuhan tämä nyt asiaan – Tampereelle.

Kesän yksi perustapahtuma on käsillä. Jokaisen suven reissu Tampereelle on nimittäin tänä vuonna puolivahingossa lykkäytynyt olemaan vasta näin pitkällä heinäkuuta. Varasimme aluksi olelun maanantaista keskiviikkoon, mutta onnekas törmääminen facessa ilmoitukseen Tammerfestista sai puhelinlangan majapaikkaamme laulamaan. Saimme siirrettyä reissua ruhtinaallisesti yhdellä sykäyksellä eteenpäin.

 

Nyt pääsee siis tyttö maakunnastakin nauttimaan edes yhden illan ajan musiikista ja ihmisvilinästä. Pitää vielä kartoittaa, mitä kaikkea voisi keskiviikkona tehdä. Ainakin Movetronin keikka polttelisi. Ikäraja tähän nostalgiapläjäykseen näyttäisi olevan lupaavasti 24. Se siis voisi ainakin teoriassa tarkoittaa sitä, että yleisöstä löytyisi muitakin, jotka ovat oikeasti ELÄNEET Movetronin, eivätkä vain kuulleet siitä (ysärille jysähtäneiltä) vanhemmiltaan. En myöskään olisi ehkä ainut, joka yhtyy Päivin kanssa hämärämpienkin piiloraitojen sanoituksiin – tiputtamatta riimiäkään pois.

 

Tottakai myös WFC käydään kurkkaamassa. MET on onnellisesti, ylpeästi ja tyylikkäästi taputeltu pakettiin, joten treenissä saa mennä vapaalla vaihteella. Tämä viikko onkin ihan oman säädön ja haluamansa volyymi-tyyli-pumppedin iloittelua. Mikäpä tähän siis sen parempi leikkikenttä, kuin Suomen oma susiluola.

 

Dieetti on myös ikään kuin pakattu METin kanssa samaan laatikkoon. Vielä en tee kalorinostoa laskennallisesti, vaan annan tämän Tamperekeikan mennä menojaan. Yleensä näillä reissuilla on tullut syötyä vähän epämääräisemmin ja vähemmän, kuin mitä arjessa. Siispä tämä saa olla juuri sopiva dieetin viimeistely. Jos sinne Tammerkosken virtaan jää vielä gramma rasvaa lillumaan, niin hyvä niin. Mutta pakko ei ole.

 

Pistän vähän wrap uppia, jahka tämä keikka on heitetty. Nyt on kuitenkin niin huippuhyväfiilis, että en ala kaivella vatsaonteloista nälkämuistoja. Naatitaan nyt vielä, kun kesää riittää!

16.7.2017
Fitneksen sanakirja uusiksi.

Fitneksen, saliharrastuksen sekä yleisesti kehonrakennuksen genreen on tullut kiinteänä osana tietty termistö ja kieli. Heittelemme toisillemme jouhevasti juttua “geinsseistä” ja ymmärrämme grammojen ja kilojen päälle niin keittiövaa´alla kuin kyykkyhäkissäkin.

 

Kuvassa puhdasverinen Fitneksen kielen väärinkäyttäjä.

 

Minulta kuitenkin kysäistiin, että olenko siis itsekin kilpailut mielessä, kun teksteissäni käytän röyhkeän reteästi offseasonin ja välidieetin kaltaisia sanoja. Pakostakin levoton mieli lähti poukkoilemaan, että mihin se raja pitää kielenkäytössään vetää? Tai ketkä saavat käyttää mitäkin termejä kuvaamaan omaa tekemistään? Enkö saa puhua kehonrakennuksesta, makroista ja progressiosta, kun olen kuitenkin vain harrastava puuhastelija? Pitääkö instassa kyetä olla häshtäg #ifbb #profigure ennen kuin saan edes puhua tekeväni lajin piirissä jotain tavoitteellista.

 

Samalla mietinnällä mieleni luikahti myös kiertoilmaisujen pariin. Jos kerran rakkaan elämäntapani sanakirjasta repäistiin juuri käytännössä kaikki lehdet irti, täytyy kuoret kenties täyttää uusilla sanoilla. Meidän tavisten täytynee alkaa siis korvata puheissamme tietyt vakiintuneet termit, jotta emme vahingossakaan astuisi kenenkään varpaille, tai että joku oikeasti ajattelisi meidän KUVITTELEVAN ITSESTÄMME JOTAIN.

 

 

Sinänsä tämä on aika haastava homma, sillä jo käytössä olevat termit ovat varsin asiansa ajavia. Tässä olisi kuitenkin muutamia ehdotuksia.

 

Voimailu = volvoilu. Älä käytä enää salilla sanaa voima, kun olet treenaamassa omia maksimeitasi. Voiman käyttö ei ole meille taviksille sallittua. Volvoilu sen sijaan voisi toimia paremmin. Volvo on autona juuri sellainen peruskaara, ja meillä peruspunttaajilla voimakin on juuri sellaista volvovoimaa. Ei mitään kummoista, mutta kyllä sillä aina kuitenkin pääsee liikkeelle. Sanatkin liippaavat ulkoasultaan tarpeeksi lähelle toisiaan.

 

Hypertrofia = hypsyttely. Hypsyttelyn ei voisi kuvitella saavan ketään tosissaan lihaskasvua tavoittelevan kisaajan vetämään aminojaan nenäänsä. “Älä anna minun häiritä, minä tässä vaan vähän hypsyttelen.” Ei aiheuttane kenessäkään mitään vaaran tai uhan tunnetta.

 

 

Dieetti = carppedieem. Dieetistä tulee mieleen siihen hetkeen tarttuminen. Karppe -osuus voi myös olla selventämässä dieetin laatua. Me kun emme voi sanoa olevamme vaikkapa ketodieetillä. Tuo karppe kuittaa se kuvaamalla karppaus-sanaa. Toisaalta se voisi olla myös karkkidiem. Silloin viittaisimme IIFYM dieettiin, eli myös karkit ovat sallittuja. Jos taas dieetin syynä ovat jenkkakahvat, niin silloin mennään

Välidieetti = nokumullontäätässä (tähän sanaan liittyy olennaisena osana oman ongelmakohdan voimakas puristaminen)

 

Makrot = jutskat. Tällekään ei taivu nyt tähän hätään parempaan. Ne justkat, joilla saa ruoat kohdilleen. Kategoriat keltainen jutstka, vihreä jutska ja vaihtoehtoisesti punainen tai valkoinen jutska. Kaikki kuitenkin tietävät, mistä jutskista tässä puhutaan.

 

Laturi = sumppi. Latureissa kun tuppaa olemaan monesti yhtä jos toista piristettä. Meidän tavisten kun ei tarvitse hienoista treenibuustereista mitään ymmärtää. Kunhan heitetään vain sumppia naamaan ennen treeniä. Eli olkoot omat sekoitteemme vaan tuttavallisesti sumppeja.

Lisäravinteet = Jahvat. Tässä ollaan taviksien taviksia. Muistatte kenties mainoksen tummun, joka laskee helmat paukkuen mäenrinnettä julistaen appelsiinien tuloa. Siinä ollaan niin kaukana kehonrakennuksesta, että ei ole mitään ongelmaa ottaa jahvoja omaan käyttöön. Pistelkäämme siis jahvoja suuhun, ja jätetään hienot aminohapot, vitskut, mankut sun muut tositreenaajien heiniksi.

Tällaista tälläkertaa.

13.7.2017
MET-ohjelman sovelias ylistys.

MET alkaa olla  minun kohdalla työstöuransa loppuvaiheilla. Se on palvellut minua todella hyvin ja erittäin monessa tarkoitusessa. MET on saanutkin kyselyjä persoonastaan. Pähkinänkuoreen survottuna se on Scott Abelin vuosikymmeniä sitten luoma ohjelma, jossa haetaan  hypertrofian lisätuotteena treenistä myös metabolista efektiä. Alkuperäinen MET on aika monsteri, joten itse päädyin tekemään ohjelman kevennettyä versiota. Sekä originelli että kevennetty löytyvät molemmat The Abel Approach – kirjasta. Koska kyseessä on maksullinen ohjelma, en ala sen päiviä kirjoittamaan tänne auki. Suosittelen kuitenkin suurella lämmöllä niin ohjelmaa, kirjaa kuin itse MET -kurssiakin.

 

 

 

Minulle MET toimi, hassua sinänsä, painoilla tehtävän volyymin laskijana. Sain METin avulla vähennettyä kuormalla tehtävien liikkeiden ja toistojen määrää. Olin tottunut tekemään hulppeat määrät sarjoja, joten METin kaltaisen hulinan avulla sain kuin huomaamatta vähennettyä työmäärää. Ja tämä todella näkyi ja paukkui! Esimerkiksi pitkään kipuillut olkapääni alkoi METin etenemisen myötä hellittää, VAIKKA sen varassa tuli tehtyä huikeat määrät erilaisia funktionaalisia riehuntoja.

Kuorman vähenemisen lisäksi MET myös vähensi lihasryhmien treenifrekvenssiä. METissä jokainen lihasryhmä tehdään kuorman kanssa kerta viikkoon. Niiden lisäksi tulee riehunnoissa ja kehonpainoliikkeissä enemmän ja vähemmän suoraa rasitusta. Mutta opin takaisin siihen, että harvempi ei ole aina huonompi. Myös tästä seikasta nivelet ja sama olka varmasti kiittivät.

 

No ei se nyt ihan aina ole iskenyt…

 

MET on opettanut minulle myös tempoa ja sopivaa, sanotaanko, tuntumattomuutta. Toki työ pitää pitää kohdelihaksella, mutta MET opetti pistämään työskentelyyn tehoa, sekä sopivaa aivot narikkaan mentaliteettiä. Tuntuman metsästys on enemmän kuin tarpeen, mutta välillä on hyvä tehdä ohjelmaa, jossa enemminkin ryskätään pitkin mäntyä kohti latvaa, kuin että pysähdytään ihmettelemään joka ikistä käpyä matkalla.

 

Olen oppinut myös hengästymään. Salilla sain harvemmin suorissa sarjoissa henkeä haukkoontumaan, mutta METissä opin sietämään hengästymistä ja haastamaan pumppua jytkäämään kunnolla. Perusarjessa minulla ei juuri tule sykkeiden nousua korkealle, mutta METissä (ja porrastreenissä) jouduin menemään hyvällä tavalla tälle epämiellyttävyysalueelle. Fiilis oli aina näissä merkeissä huippu – etenkin työn jälkeen oli aina voittajafiilis.

 

Näitä meni. Ja ainoa, mikä pääsi loikoilemaan riippumatossa.

 

MET sai arvostamaan myös tavallisen työn ihanuutta ja merkitystä. Suorat sarjat suorastaan ujeltavat kutsuaan, enkä malta odottaa, että pääsen taas keskittymään “itse asiaan”. Miltä mahtaakaan taas tuntua, kun prässi on prässi, eikä höysteenä roiku perässä räjähtäviä etunojapunnerruksia kera kuminauhasoutujen.

 

Tulen innolla suuntaamaan ensi viikolla tuplareverseni osuuteen, jossa alan siivu kerrallaan vähentää volyymia ja työkapasiteettiani. Se tuli vuosien työn aikana piikattua varsin soveliaisiin lukemiin. Nyt MET vielä antoi sille oman säväyksensä, jonka alamäkiefektin voimin on erittäin hyvä nostaa kerrankin jalat polkusimilta ja antaa painovoiman viedä.

11.7.2017
Kyse on ihan perus Ruseliineista.

Minulle tultiin sanomaan välikiristyksestäni hyvin nätisti, mutta silti holhoavaan sävyyn, että ethän sitten ota kaikkia hiilihydraatteja pois. Että tietäähän se Tiina, että ketodieetti ei kuulemma ole hyväksi kropalle ja sitä rataa.

 

Lämmin kiitos. Tiina kyllä tietää, että ketodieetti ei ole millään muotoa optimaalinen dieettaamisen kannalta. Mukava kyllä, että huolehditaan. Kuten myös se, että ihmiset alkavat olla jo valveutuneempia eri nimisten systeemien perässä juoksemiseen.

 

Siinä kuvataan dieetin hiilariläjääni kahdesta suunnasta.

 

Dieettaaminen on kuitenkin loppujen lopuksi niinkin helppoa, kuin että henkilö x survoo vähemmän Ruseliineja suuhunsa, kuin mitä kulutuksen puolesta tarvitsisi. Ei sen ihmeempää, varsinkin, jos kehonkoostumus ei voisi vähempää kiinnostaa. Ruseliinien vähentämisellä saat kyllä puntarilukeman laskemaan. Ruseliinisäännöstelyllä puolestaan voit vaikuttaa siihen, mitä tahtia puntarin lukema liikkuu. Kuten myös siihen, jos haluat säännöstellä, onko sinulla pöydässä joinakin päivinä enemmän Ruseliineja.

 

Hiilarien leikkaaminen ei tuo siis mitään taikaa dieetin tehokkuuteen. Sillä voit saada korkeintaan kosmeettisia kikkailuja. Hiilari sitoo nestettä itseensä, eli jos Ruseliineihisi on käytetty tarpeeksi jauhoa ja sokeria, saatat olla hivenen nesteisempi. Jos kuitenkin kalorit mätsäävät vastaavan ketopäivän mukaisesti, on kalorivajekin siten justiinsa sama.

 

Ilme on aika Ruseliini.

 

Miksei sitten kuitenkin jättäisi hiilareita pois? Ihan kaikessa rauhassa minun puolesta, jos haluaa. Ketolla porskuttaa varmasti ketoaineiden voimin tuntematta nälkää. Itse kuitenkin tahdon glykojen ja treenitehojen pysyvän dieetilläkin. Arvostan kilpparikin toimintaa sen verran korkealle, että tahdon sen mielummin pitävän Ruseliininsa, kuin nostavan kytkintä ja jättävän tämän kioskin.

 

Minä siis pidän Ruseliini sen, miten ne päivän makroihin vaan mahtuvat.

 

Niin mitkä Ruseliinit? Sanotaanko, että tämä veljeskunta pyörii niiden varassa, eikä niiden kärventämisellä kannata uhata sitä, joka kannattelee sinun pizzalaatikoitasi.

8.7.2017
Kohtaamisen arvoista.

Dieetti kesällä on vähän kaksi piippuinen juttu. Äkkiseltään ajattelin itse, että se olisi todella järkevä ja hyvä ajankohta. Minulla kun ei ole arjessa liikaa velvoitteita eikä tekemistä, joten liikuntaa pyöräilyn ja haahuilun merkeissä tulisi joka tapauksessa. Aikaa treenaamiseen ja puntilla olemiseen on myös niin paljon, kuin hermoston kuormittumisen pelon nimissä salilla tohtii olla.

 

En ole myöskään mikään auringonpalvoja, vaikka ruskea hipiä tätäkin muumia pukee huomattavasti paremmin, kuin kalkkunan haalea. En koe siis menettäväni mitään, kun harvinaisina lämpiminä päivinä en pääsekään grillaamaan itseäni rannalle pyyhkeen päälle. Voin grillautua fillarin selässä ihan yhtä hyvin – vaikkakin siinä käy yleensä niin, että vain käteni saavat väriä. Siksi näytänkin hihattomassa yleensä siltä, kuin minulla olisi ruskeat hanskat kahden tikun päissä.

 

 

Mutta sitten, jopa minun sosiaaliselle elämälle, on välillä tarjolla enemmän tai vähemmän velvoittavia asioita. Mökkireissu suvun tapaamisen merkeissä. Tupladääm, kun ottaa huomioon sekä dieetin että minun kykenemättömyyden olla (dieetillä) paikallaan. Mökit kun eivät tuppaa olemaan oman pihan pielessä, vaan meidänkin kohteeseen pitää kiltisti istua autossa tunti tolkulla. Sielläkään ei olisi luvassa mökkipolulla kirmaamista, vaan se suku kun ei tule puhutelluksi lenkillä, vaan kahvipöydän ääressä.

 

Siinä voi sitten itse tehdä sopivia kauppoja kieroutuneen mielensä kanssa, kuinka kovalla volyymillä siitä haluaa ottaa ahdistusta. Dieetti on nimittäin minunkin kohdalla täysin vapaaehtoinen juttu. Minulla ei ole kisojen deadlinea tai muuta hengittämässä niskaan. Muuta kuin omat vanhat peikot ja jästipäisyys.

 

Scott Abel sanoo mielestäni hienosti, kun hän sanoo ihmisessä pysyvän aina jotkin tavat ja piirteet, joihin hän on tottunut. Se kuitenkin ratkaisee, miten niihin reagoi. Minulle saattaa tulla paikallaan olemista ja liikkumattomuutta kohtaan parhaimmillaan aina kurjia ajatuksia ja fiiliksiä. Ne ajatukset ja tunteet eivät tee minusta kuitenkaan huonoa ihmistä. Eikä minun tarvitse niitä hävetä tai säikähtää. Päin vastoin voin yrittää oppia niistä ja ottaa ne vastaan.

 

 

Aivot ovat siitä jännä kapistus, että ne eivät tykkää tehdä kaavojensa vastaisesti ja reagoivat siihen ahdistuksena. Itseä voi kuitenkin koulia ja siedättää ottamaan tunteet vastaan ja opettamalla (mitkälie) synapsit kulkemaan uusia reittejä vanhojen kiitoteiden sijaan.

 

 

Huomatkaa, että tässä kaikessa puhun siis kauniista Suomen kesästä, rakkaista ihmisistä ja mökin rauhasta. Maisemista autossa ja hyvistä keskusteluista. Hyvästä mielestä siitä, kuinka on saanut nähdä ja kokea asioita. Sen kaiken jättäminen olisi järkyttävä selkävoitto jollekin yhdelle pahalle ololle, joka on vain ja ainoastaan minun omassa päässäni.

Ja näiden tuumien kunniaksi onkin kappaleiden välissä onneksi kuvia, eikä vain tyhjää tilaa.

Kaunista heinäkuuta!

6.7.2017
Nälkäinen teksti.

Välidieetti edistyy painollaan. Ruokavalio on ollut jonkin verran viilauksessa, mutta aika lailla pistin siinä kerta laakista ison vaihteen päälle.

 

Dieetti silpaisi jokaisesta päivästä keskimäärin 500-600 kaloria pois. Tämä sai kaikki paitsi korkean hiilihydraatin päivät laskemaan alle kahdentuhannen, mikä tuntuu itselle jo tyynyn puremiselta. Minä kun tykkään mättää ruokaa naamaan, joten ruokamäärän väheneminen ei juuri pistä muikeaksi. Vapaa päivä oli ennestään myös sen verran alhainen, että siitä en pystynyt siipaisemaan muutamaa sataa kaloria enempää. Ellen tumppaisi päivää täyteen rasvaa, voisin olla himoitsemassa suihkuverhoja ja tapetteja seiniltä. Rasva kuitenkin pitää minulla nälän varsin tehokkaasti loitolla, joten kaloreista huolimatta vapaa ei ole nälän puolesta edes kova päivä.

 

Massulle täytettä.

Ikävin päivä on ehkä toinen hiilaripäivä.

Silloin kalorit ovat vain reilun satasen enemmän kuin perus dieettipäivänä. Rokotus hiilarien korotukseen on otettu rakkaasta rasvastani, joten sokerien nostamaa näläntunnetta ei ole blokkaamassa juuri rasvan murustakaan. Keskiviikkoisin voisin siis jopa heittää onkeni sunttiin ja syödä sieltä nousseen (radioaktiivisesti säteilevän) lohen pyrstöineen päivineen. Kilpparin, glykojen ja yleensäkin aineenvaihdunnan puolesta toinen hiilaripäivä on hyvä olla, joten sekin on kestettävä.

 

Hiilut alle kympin tässä laakissa.

Dieetin ei tarvitse olla kärsimystä, tiedetään. Minun ei myöskään olisi tarvinnut aloittaa näin ärhäkkäällä laskulla, mutta en toisaalta halua kovin pitkälle syyskesään rasvanpolttoa tuhertaa. Mieletön palo kun olisi päästä uusilla opeilla vähentämään volyymia ja kehittämään palautumisen kautta lihaskasvua. Kuitenkin siedettävä nälän tunne ja tietynlainen ruoka-aineiden askeettisuus tuo itselle ainakin sopivasti tekemisen meininkiä. Minusta on tavallaan mukava syödä peruspäivinä riisiä herkkupastamätön sijaan. Olkoot se sitten mikä lie pollalogian puolelle menevä asia (sillä kalorit on ihan samat riisissä kuin pastassa), mutta tuntuu kuitekin minulla palvelevan tarkoitustaan.

 

 

Tuskin huomaa, että nälässä tätä kirjoitetaan. Jatkan siis menemistä ja tekemistä, sillä pysähtyminen saa matoset vatsassa kiemurtelemaan. Kyllä se lauantai taas koittaa – kuten myös METin jalkapäivä….

3.7.2017
Etenee.

Kesä on kallistunut jo heinäkuun puolelle. Kaikkialla on todella kaunista ja kesän edetessä kaikki sävyt ikään kuin syvenevät ja kypsyvät. Itse en henkilökohtaisesti edes kaipaa mitään helteitä, enkä manaile Suomea ilmeisesti tiukkaan ympäröivän lämpöbunkkerin olemassa oloa. Himppusen vajaa 20 astetta, niin kun pohjanmaan tuuli malttaa olla pahimpia hönkimättä, pärjää oikein hyvin.

Oman pihan pikkuriekale syreeni heittäytyi kukkimaan

 

Pyöräilyä tulee suhteellisen paljon, mutta se oli tiedossa, ja dieetin kannalta myös sopiva niin. Henki hieverissä en polje, vaan päin vastoin tuulettelen itseäni pienillä kierroksilla, kuuntelen musiikkia ja nautin maisemista.

 

 

MET pyörii ja dieetti myös. MET on siitä ovela ohjelma, että siinä vaihtelee kaksi erilaista treeniviikkoa. Jokaisella lihasryhmällä, eli siten jokaisella viikottaisella treenipäivällä, on oma pääliike, joka pysyy samana. Niiden oheen muuttuu kuitenkin vuoroviikoin liikekomplekseja täydentävät (hosumis)liikkeet. Vaikka tätä metabolista treeniä jatkaisikin vaikkapa kymmenen viikon ajan, niin siihen tulisi vain viisi samaa treeniviikkoa.

 

Vielä en ole varma, kuinka kauan tässä jatkan sekä dieettiä että MET-treeniä. Aluksi oli ajatus vetää METtiä kokoa tarkoitettu kahdeksasta kymmeneen viikkoon. Aloin kuitenkin miettiä, että oma metaboliani voisi tulevassa kaivata paremminkin pientä laskua. Siksi saattaa olla, että nostaessani kaloreita taas ylös saatan jokun viikon pitää vielä METtiä matkassa ikään kuin reversenä, mutta jo piankin vaihtaisin sen johonkin muuhun.

 

 

Saa nähdä, miten käy. Yleensä reilun kuukauden jälkeen huomaan rakastuneeni käytössä olevaan treeniin, ja ohjelmapaperin saa lopulta vääntää riekaleisena käsistäni irti.

 

Pistellään tässä sen kummempia ihmettelemättä heinäkuun ensimmäinen täysi viikko käyntiin. Oikein hyvää sellaista itse kullekin.