Rekiretkellä.

Joulun sähinät ovat virallisesti käynnistyneet! Onnistuin viime viikolla kaatumaan pyörän kanssa kylkeni mäsäksi, mutta en ole antanut sen himmentää iloa jouluta ja odotetulta Tampereen reissulta. Aluksi tuntui oudolta lähteä liikkeelle “väärään” aikaan. Olen pitänyt joulun aluspäiviä ehdottomina päivinä saada touhuta kotona, laittaa joulua ja kierrellä kaupoissa ihmettelemässä ihmisvilinää.

 

Siinä on joulupalloa vähäksi aikaa.

 

Mutta kun antaa mahdollisuuden muuttaa tapojaan ja tehdä jotain toisin, voi saadakin jotain ihan uutta ja mukavaa. Niin käväi nytkin. Aattopäivät Tampereella ovat olleet aivan mahtavia joulun käynnistämiseen. Ja kaipaamaani ihmisvilinää olen kyllä saanut ihan tarpeellisen annoksen täälläkin 😉

 

Pääpointtina näillä reissuilla on vaihtelun lisäksi aina treeni ja saliturismi. Mihinkään muuallekaan sitä suuntaisi Tampereella, kuin keskustan WFC:lle. Niinpä tälläkin kertaa ja jälleen turistilasit silmillä, jos sattuisi bongaamaan livemotivaatiota omaan treeniinsä.

Näytin WFCllä ihan yhtä kalpealta ja löysältä kuin viimeksikin.

 

Huipentumana koko reissussa oli toki tämän päiväinen tapaaminen Sanna Elorannan kanssa. Viimeisestä kerrasta oli vierähtänyt yli puoli vuotta, ja sen annoin Sannan tuntea halauksen tiukkuudessa (tässäkään ei murtuneista kylkiluista välitetty, korkeintaan pistettiin muutama lisää säpäleiksi).

 

Sanna pisteli pihteineen kroppani säälimättä läpi. Tuloshan oli sitten, mitä oli. Otan kaikkeen toki estrogeenilatausvähennyksen, eli siihen nähden kunto oli pysynyt ihan hyvänä . Mutta näihin voidaan palata myöhemmin .

 

 

Nyt on käynnissä liki kirjaimellinen rekiretki kohti aattoa. Jokaiseen jouluun kuuluu pätkiä, jotka tulee vietettyä autossa. Nämä pakolliset siirtymät ovat jo tulleet niin tiiviiksi osaksi, että ne ovat saaneet oman statuksensa. On ihana saada istua auton tunnelmassa ja katsella talojen jouluvaloja. Samalla pitää kuunnella ehdottomasti jotain pientä paikallisradioa, sillä niissä pehmeä-ääniset juontajat kertoilevat pikkuyritysten ja yksityisten ihmisten joulutoivotuksia soittaen väliin toivottuja joululauluja. Ihan parhautta! “Lintusen Liivi ja Mono tahtoo toivottaa kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneilleen hyvää joulua ja tukevaa uutta vuotta”.

 

Fastille kiitos rekiretken eväistä- tuo MAX on aika tykkiä tavaraa.

 

Kotona odottaa sinne valmiiksi ladattu joulu. Tietyt ruoat sulamaan ja sitten nukkumaan, jotta aatto pääsee tulemaan.

Kaunista ja tunnelmallista, sekä jokaiselle juuri omanlaista joulua,

toivoo Tiina

Ilmianna asiaton kirjoitus

42 kommenttia kirjoitukseen

  1. Kiersten kommentoi:

    Kiersten

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  2. Tente esses caras kommentoi:

    Tente esses caras

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  3. battlefield 1942 online kommentoi:

    battlefield 1942 online

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  4. Http://Uns.Kyonggi.Ac.Kr/Xe/Index.Php?Mid=Uns_Lecture_2012_2_Net_Prog&Document_Srl=1040220 kommentoi:

    http://Uns.Kyonggi.Ac.Kr/Xe/Index.Php?Mid=Uns_Lecture_2012_2_Net_Prog&Document_Srl=1040220

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  5. raw Probiotics kommentoi:

    raw Probiotics

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  6. battlefield 1 pc price kommentoi:

    battlefield 1 pc price

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  7. Kristen kommentoi:

    Kristen

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  8. gio me nghe an kommentoi:

    gio me nghe an

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  9. storage units oceanside ca kommentoi:

    storage units oceanside ca

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  10. betterscooter.com kommentoi:

    betterscooter.com

    loved how type, I like the betterscooter.com too

  11. brazilian body wav kommentoi:

    brazilian body wav

    Your brazilian body wav are quite nice when i surely could bear them with all day greater than the feeling your airliner.

  12. oceanside california apartments kommentoi:

    oceanside california apartments

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  13. best restaurants in oceanside kommentoi:

    best restaurants in oceanside

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  14. restaurants in oceanside, ca kommentoi:

    restaurants in oceanside, ca

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  15. oceanside ca restaurants kommentoi:

    oceanside ca restaurants

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  16. http://www.7dsdkssd.com kommentoi:

    http://www.7dsdkssd.com

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  17. advertising and the internet kommentoi:

    advertising and the internet

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  18. numerology predictions kommentoi:

    numerology predictions

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  19. Rawai Gypsi Village Font: kommentoi:

    Rawai Gypsi Village Font:

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  20. automation india kommentoi:

    automation india

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  21. smink-626040/lumene kommentoi:

    smink-626040/lumene

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  22. Buy Steroids Cambodia kommentoi:

    Buy Steroids Cambodia

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  23. cotizar seguro automovil en linea kommentoi:

    cotizar seguro automovil en linea

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  24. Isolation des toitures kommentoi:

    Isolation des toitures

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  25. Isolation toiture kommentoi:

    Isolation toiture

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  26. air conditioning installation kommentoi:

    air conditioning installation

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  27. split system air conditioner kommentoi:

    split system air conditioner

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  28. learn German shepherd training kommentoi:

    learn German shepherd training

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  29. German shepherd training kommentoi:

    German shepherd training

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  30. air conditioner kommentoi:

    air conditioner

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  31. owna kommentoi:

    owna

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  32. cach danh riven kommentoi:

    cach danh riven

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  33. buy skincare & cosmetic products kommentoi:

    buy skincare & cosmetic products

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  34. refrigerated cooler kommentoi:

    refrigerated cooler

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  35. evaporative air conditioner kommentoi:

    evaporative air conditioner

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  36. onde conseguir doação de kefir de água kommentoi:

    onde conseguir doação de kefir de água

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  37. www.danrakusan.com kommentoi:

    http://www.danrakusan.com

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  38. Law and Order Special Victims Unit kommentoi:

    see here now

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  39. nba 2k18 locker codes kommentoi:

    nba 2k18 free VC

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  40. online dating success kommentoi:

    online dating success

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  41. Selfcare kommentoi:

    holistic

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

  42. fitness machine reviews kommentoi:

    Fitness Equipments Lab

    Rekiretkellä. | FAST SPACE

Jätä kommentti kirjoitukseen