Etenee.

Kesä on kallistunut jo heinäkuun puolelle. Kaikkialla on todella kaunista ja kesän edetessä kaikki sävyt ikään kuin syvenevät ja kypsyvät. Itse en henkilökohtaisesti edes kaipaa mitään helteitä, enkä manaile Suomea ilmeisesti tiukkaan ympäröivän lämpöbunkkerin olemassa oloa. Himppusen vajaa 20 astetta, niin kun pohjanmaan tuuli malttaa olla pahimpia hönkimättä, pärjää oikein hyvin.

Oman pihan pikkuriekale syreeni heittäytyi kukkimaan

 

Pyöräilyä tulee suhteellisen paljon, mutta se oli tiedossa, ja dieetin kannalta myös sopiva niin. Henki hieverissä en polje, vaan päin vastoin tuulettelen itseäni pienillä kierroksilla, kuuntelen musiikkia ja nautin maisemista.

 

 

MET pyörii ja dieetti myös. MET on siitä ovela ohjelma, että siinä vaihtelee kaksi erilaista treeniviikkoa. Jokaisella lihasryhmällä, eli siten jokaisella viikottaisella treenipäivällä, on oma pääliike, joka pysyy samana. Niiden oheen muuttuu kuitenkin vuoroviikoin liikekomplekseja täydentävät (hosumis)liikkeet. Vaikka tätä metabolista treeniä jatkaisikin vaikkapa kymmenen viikon ajan, niin siihen tulisi vain viisi samaa treeniviikkoa.

 

Vielä en ole varma, kuinka kauan tässä jatkan sekä dieettiä että MET-treeniä. Aluksi oli ajatus vetää METtiä kokoa tarkoitettu kahdeksasta kymmeneen viikkoon. Aloin kuitenkin miettiä, että oma metaboliani voisi tulevassa kaivata paremminkin pientä laskua. Siksi saattaa olla, että nostaessani kaloreita taas ylös saatan jokun viikon pitää vielä METtiä matkassa ikään kuin reversenä, mutta jo piankin vaihtaisin sen johonkin muuhun.

 

 

Saa nähdä, miten käy. Yleensä reilun kuukauden jälkeen huomaan rakastuneeni käytössä olevaan treeniin, ja ohjelmapaperin saa lopulta vääntää riekaleisena käsistäni irti.

 

Pistellään tässä sen kummempia ihmettelemättä heinäkuun ensimmäinen täysi viikko käyntiin. Oikein hyvää sellaista itse kullekin.

Ilmianna asiaton kirjoitus

11 kommenttia kirjoitukseen

  1. custom wristbands australia kommentoi:

    custom wristbands australia

    Etenee. | FAST SPACE

  2. frame Electric bicycle kommentoi:

    frame Electric bicycle

    Etenee. | FAST SPACE

  3. Http://Isidrabauer44.Wikidot.Com/Blog:348 kommentoi:

    http://Isidrabauer44.Wikidot.Com/Blog:348

    Etenee. | FAST SPACE

  4. super fast reply kommentoi:

    super fast reply

    Etenee. | FAST SPACE

  5. get rid of warts kommentoi:

    get rid of warts

    Etenee. | FAST SPACE

  6. best wart remover kommentoi:

    best wart remover

    Etenee. | FAST SPACE

  7. wart removal kommentoi:

    wart removal

    Etenee. | FAST SPACE

  8. how To remove warts kommentoi:

    how To remove warts

    Etenee. | FAST SPACE

  9. how to get rid of warts kommentoi:

    how to get rid of warts

    Etenee. | FAST SPACE

  10. wart removal home remedies kommentoi:

    wart removal home remedies

    Etenee. | FAST SPACE

  11. private event security services kommentoi:

    best security companies in San Francisco CA

    Etenee. | FAST SPACE

Jätä kommentti kirjoitukseen