Pussillinen puolukkahilloa – dieetti yhteenveto.

Tampere nautittu, dieetti kärsitty, METti hikoiltu ja reverse aloitettu! Ou jee kun voi olla hyvä fiilis. Tuntuu, että viimeisen parin kuukauden ajan on kehonrakennuksellisesti huitonut pelkkää ilmaa. Kuukauden välidieettikin teki vain sen, että rasvaa putosi nihkeästi, mutta hermosti kärsi ja soi sitäkin pahemmin. Viimeisen pari viikkoa olen ollut niin järkyttävän väsynyt, tiltissä ja pahalla tuulella, ettei sitä voi kuin läsnä olleet ymmärtää.

 

 

MET teki sen, mitä itse uumoilinkin, eli onnistui rokottamaan hermostoa. Jouduin viimeisellä viikolla tekemään Utit siinä, eli kevensin nostamalla toistojen määrää raskaissa liikkeissä. Vähensin myös intensiteettiä nopeutta ja terävyyttä vaativissa liikkeissä. Myös palautusajat kasvoivat, eikä RPE täyttynyt edes kutoseen asti.

 

Tämä kuitenkin varmasti pelasti minut pahemmalta tilttautumiselta. Ennen Tampereen keikkaa pitämäni vapaa auttoi myös asiaa. Sen aikana saatoin leikitellä makroilla ja suunnitella tulevia kuvioita. Sen verran paha maku oli raudasta kuitenkin suussa, että jopa tuleva volyymia vähentävä treeniohjelman suunnittelu jäi kuitenkin vähemmälle. Vasta Tampereen reissulla sai sen mietittyä kohdilleen.

 

 

Dieettisummarum. Senttejä lähti eniten ranteesta, hah. Mutta hyvänä kakkosena suhteessa tuli vyötärö. Sieltä karisi mukavat 5 senttiä, mikä oli ihan riemutulos itselle. Kuten jossain vaiheessa kommentoinkin, huomasin dieetin edetessä sen, että reppu ei hölskähtänyt jokaikisestä töyssystä pyöräillessä.

Kiloja häipyi vajaa neljä kiloa. Yllättynein olen siitä, kuinka järkyttävästi sitä rasvaa vielä jäi. Jos haluaisin vähääkään leikkiä kisakireää, niin tästä pitäisi tiputtaa vielä varmaan melkein kymmenen kiloa. Painan siis tällä hetkellä saman verran, kuin mitä Piia Pajunen kisalavalla. Eli lihasmassa ero kahdessa samanpituisessa pygmissä on varsin huomattava. Siinä, missä Piude on upea ja kivinen kireydessään, olen minä rinnalla kuin pussillinen puolukkahilloa.

 

Järkevää olisi ehkä ollut pistää vielä kilo tai kaksi pois, mutta en kerta kaikkiaan enää viitsi. En tahdo myöskään pilata loppulomaa huitomalla itseäni loppuun. Päin vastoin haluan nyt panostaa tähän reverseen. Seuraan, miten paino lähtee elämään ja miten olo ja jaksaminen siinä samalla paranevat. Pistän tänne seuraavaksi vähän tarkemmin makroistani, mitä ne olivat ennen dieettiä, dieetillä ja nyt tulevissa suunnitelmissa.

Paljon oppineena ja elämän nälkäisenä eteenpäin! Ja huomenna lauantai herkkuineen, jippi jei 😀

Ilmianna asiaton kirjoitus

3 kommenttia kirjoitukseen

  1. M88 Indo kommentoi:

    M88 Indo

    Pussillinen puolukkahilloa – dieetti yhteenveto. | FAST SPACE

  2. Link M88 kommentoi:

    Link M88

    Pussillinen puolukkahilloa – dieetti yhteenveto. | FAST SPACE

  3. why the surge in bed bugs kommentoi:

    why the surge in bed bugs

    Pussillinen puolukkahilloa – dieetti yhteenveto. | FAST SPACE

Jätä kommentti kirjoitukseen