#findyourchallence todellakin.

Blogini ei ole millään tavoin tunnettu (ainakaan) näyttävyydestään. Jälleen kerran pääsen nauramaan ääneen kuvalliselle materiaalille, jota aion täysin pokkana teille jälleen tarjoilla. Minusta ei tule koskaan löytymään kamerarullallista kuvia, joita olisi käyty räpsimässä jossain ratapihoilla tai tunnelmallisilla sivukujilla. Tuntuu, että joidenkin bloggaajien ajatuksia, koskivat ne sitten treenaamista tai elämän valoa, värittävät kuvat heistä haaveilemassa graffitiseiniä vasten tai nojailemassa lautaseiniin. Poikaystävät on valjastettu järkkärien kanssa viikottaisille kuvausreissuille, joiden antia räivitään sitten tesktejä siivittämään.

 

Mutta ei siinä, kyllä minäkin osaan. Maineikkaana Fastin ja Celsiuksen suurlähettiläänä otan itsekin silloin tällöin kameran käteen ja lähden omalle kuvauskeikalle. Nämä keikat ovat kaikessa tragikoomisuudessaan erittäin hauskoja ja antoisia. Ehkä juuri siksi, että teen ne omaan tapaani täydellä tarmolla ja kaikella osaamattomuudellani. Sisua ja tekemisen meininkiä ei niistä puutu, saati pikselien väliin latautunutta tarinaa itselleni siitä, mitä OIKEASTI tapahtui.

 

Tämäkin kuvaussession Celsiuksen vadelmatölkin kanssa on eräs kesän ikimuistoisimpia pyöräilyjä. Omin rahapussein kävin ostamassa itselleni Celsiuksen, jonka voisin sekä ikuistaa että nauttia. Keli oli kaunis kuin tilauksesta ja pyörä luisti. Ajattelin mennä meren rannalle, jossa saisin toivottavasti jonkin kivan räppäyksen, sekä bonuksena myös maisemat omalle nautinnolle.

 

Ruutu väärin päin, eli kun piti ottaa kuva itsestä ja tölkistä, tuli kuva parkissa olevasta fillarista…

 

Ranta, jolle aioin mennä, oli kuitenkin niin turpatun täynnä, että etsin lopulta kuvauspaikan vähän sivumpaa Suntti-kaunoisen varrelta. Siinäkin oli vilkas pyörätie, jossa useampikin paikallinen pääsi ihailemaan, kuinka konttasin punkkeja uhmaten pitkin pientareita. Aurinko alkoi juilia selkään, eikä kuvausta kännykällä edesauttanut kuulokkeet ja ihan liian pienellä kirkkaudella oleva näyttö (siihen kirkkauden säätimeen on täysin mahdoton osua, jos näyttö on hämäränä!).

 

Hiki alkoi virrata pitkin selkää, kun yritin saada tölkin pysymään niin korkealla, että takana lojuva Suntti pääsisi mukaan kuvaan. Se ei onnistunut, ellen nostaisi tölkkiä heinien päälle. Täysi tölkki ei siinä pysynyt, joten päädyin korkkaamaan nautintoni siellä yhä kyykkiessäni. Kulaus, toinen, ja uusi yritys. Eikä pysy. Lisää juomista, eikä vieläkään. Lopulta koko tölkki oli viimeisteltävä, jotta tyhjät kuoret saattaisi saada asemiin.

 

Sitten tuli Pohjanmaan tuuli paikalle, ja se meinasi koko ajan tarttua nyt ilmeisesti liian tyhjään Celsiukseen. Alkoi armoton tasapainottelu ja tuulen maanittelu rauhoittumaan edes hetkeksi. Lukemattomien karkuun rullaavien hetkien jälkeen sai yhden otoksen puristettua irti. Siinä vaiheessa, kun heiniä puistellen nousen pöheiköstä, on jo eräs varttunut nainen päässyt parkkeeraamaan pyörätien viereen. “Eihän neiti ollut heittämässä roskia jokeen?”. Hm. Niinkuin hermafrodiitti Sunttimme voisi tuosta enää huonompaan mennä.

 

 

Lopputulema on tässä. Ikuistettuna sekunnin murto-osa, jonka ajan tölkki pysyi heinänkorsiin tuettuna. Taustalla jono venevajoja ja suntti, joka on sopivalla värien korostuksella saatu näyttämään häivähdyksen siniseltä.

Ilmianna asiaton kirjoitus

27 kommenttia kirjoitukseen

  1. trolley coins kommentoi:

    trolley coins

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  2. wholesale baseball jerseys free shipping kommentoi:

    wholesale baseball jerseys free shipping

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  3. cheap nhl jerseys China kommentoi:

    cheap nhl jerseys China

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  4. London Conference Centre kommentoi:

    London Venue Hire

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  5. fthina Ferries kommentoi:

    fthina Ferries

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  6. Patriots Jerseys kommentoi:

    Patriots Jerseys

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  7. Melodishop kommentoi:

    melodishop

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  8. Doug Martin Jerseys kommentoi:

    Doug Martin Jerseys

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  9. Adidas Yeezy Boost 350 V2 Men kommentoi:

    Adidas Yeezy Boost 350 V2 Men

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  10. 8942 kommentoi:

    8942

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  11. https://www.siliconewristband.xyz kommentoi:

    https://www.siliconewristband.xyz

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  12. silicone bracelets wholesale kommentoi:

    silicone bracelets wholesale

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  13. Yeezy Boost 350 kommentoi:

    Yeezy Boost 350

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  14. wholesale from china free shipping kommentoi:

    mlb jerseys cheap

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  15. silicone Bracelet kommentoi:

    silicone Bracelet

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  16. Domino 99 kommentoi:

    bandarq

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  17. togel singapore kommentoi:

    Togel hongkong

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  18. M88 kommentoi:

    m88

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  19. judi online kommentoi:

    Togel online

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  20. Agen bola kommentoi:

    sbobet

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  21. judi bola kommentoi:

    Agen bola

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  22. Agen qq kommentoi:

    bandarq

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  23. agen judi kommentoi:

    Agen Judi

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  24. togel online kommentoi:

    Togel Online

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  25. confidential std testing nashville kommentoi:

    std testing 20850

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  26. maxbet kommentoi:

    Judi Bola

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

  27. corporate and business security services kommentoi:

    Access Control Security

    #findyourchallence todellakin. | FAST SPACE

Jätä kommentti kirjoitukseen